Jens Enlund
Olen 26-vuotias oikeustieteen maisteri ja lupalakimies. Minulla on yhteensä noin neljän ja puolen vuoden kokemus asianajotoimistossa työskentelystä. Ennen Hankintajuristeille siirtymistä olen työskennellyt liikejuridiikan ja riidanratkaisun parissa. Vyölle onkin jo ehtinyt kertyä useita kymmeniä käräjäoikeuden istuntoja.
Aloitin Hankintajuristeilla 18.3. ja tulen tekemään julkisiin hankintoihin, sopimusoikeuteen ja riidanratkaisuun liittyviä toimeksiantoja. Työt ovat lähteneet hyvin käyntiin ja pienessä ajassa on ehtinyt oppia jo paljon uutta.
Vapaalla vietän aikaa kavereiden kanssa ja pyrin urheilemaan mahdollisimman paljon. Kesällä tulee pelattua golfia ja talvella puolestaan hiihdettyä. Välillä minut voi bongata padel-kentiltä. Asustelen Espoossa tyttöystäväni ja koirani kanssa. Corgi-rotuinen perheenjäsenemme katsoo kanssani usein telkkarista jääkiekkoa ja jalkapallon Valioliigaa.
Kaiken kaikkiaan fiilikset uudesta työpaikasta on todella hyvät ja on hienoa päästä kehittämään ammattitaitoa mielekkäiden toimeksiantojen parissa!
Jennina Niemi
Valmistuin oikeustieteiden maisteriksi vuoden 2020 lopulla Lapin yliopistosta, vaikka alun perin olen kotoisin Nokialta. Olin opintojeni aikana pari vuotta töissä isossa asianajotoimistossa ja kokemusta on kertynyt myös julkishallinnosta.
Aloitin työt Hankintajuristeilla 22.3. hyvillä fiiliksillä ja erittäin innostuneena, vaikka tietysti etätyösuositus aiheutti omat haasteensa aloitukseen. Onneksi asianajoala on minulle ennestään tuttu, joten siinä mielessä oli helppoa hypätä lennosta mukaan. Tietysti olisi mukava tutustua uusiin työkavereihin kasvotusten, mutta onneksi koronatilanteenkin suhteen näkyy jo hieman valoa tunnelin päässä.
Näin alkuun olen tehnyt puhtaasti hankintatoimeksiantoja, tulevaisuudessa toivottavasti myös riidanratkaisua. Gradun myötä myös GDPR tuli erittäin tutuksi, joten tarpeen tullen pystyn hoitamaan myös tietosuojaan liittyviä tehtäviä.
Opintoja viimeistellessäni otin pienen harha-askeleen elokuva- ja tv-maailmaan oltuani mukana elokuvan sekä tv-sarjan tuotantotiimissä. Koronan aikana olen tehnyt myös aktiivisesti vapaaehtoistyötä SPR:n riveissä, mm. organisoinut riskiryhmien lääkejakelua ja nyt viimeisimpänä avustanut korona-rokotuksissa.
Perheeseeni kuuluu avopuolisoni lisäksi kaksi pari vuotta sitten Liettuasta Suomeen muuttanutta rescue-koiraa. Koirien lisäksi vapaa-aikaani hallitsee koripallo ja muu urheilu, sekä itse aktiivisena että ammattilaisten otteita kotisohvalta seuraten. Myös kaikenlainen terveyshifistely kiinnostaa.
Comments