top of page
DSC01245.jpg

Yritys

Tarina

Vuonna 2012 pari innostunutta juristia eli Marita Iskala, Valtteri Nieminen ja Hanna-Mari Harju aloittivat yhteistyön julkisten hankintojen parissa, mistä heillä kaikilla oli jo kertynyt aiempaa kokemusta. Toiminta lähti heti suorastaan lentoon ja pientä alkukangertelua aiheutui vain yrityksen nimen keksimisen vaikeudesta. Erään syksyisen iltakävelyn yhteydessä Maritalle välähti mieleen, että nimi voisi yksinkertaisesti olla Hankintajuristit. Vaikka nimi ei ehkä ole osoitus suuresta luovuudesta, niin osuva se ainakin on. Nimittäin hankintoja me todella teimme ja teemme edelleen. 

Vaikka olemmekin toteuttaneet satoja ja taas satoja hankintaprosesseja, ei intomme hankintoihin ota laantuakseen. Julkisia hankintoja koskevat toimeksiannot ja hankintojen strateginen johtaminen muodostavat edelleen pääosan toimistomme työtehtävistä. Tänä päivänä Hankintajuristit on julkisiin hankintoihin erikoistunut asianajotoimisto, joka hoitaa alan ykkösjutut. Kun puhutaan ”hankintajuristeista”, kaikki tietävät, että kyseessä on juuri Suomen Hankintajuristit.  

Vuonna 2013 toimisto hakeutui asianajotoimistoksi. Vuosien varrella praktiikkamme on laajentunut asiakaskuntamme tarpeista ja henkilökuntamme osaamisalueista käsin. Vastaamme erityisesti julkisen sektorin sekä yritysten oikeudellisiin tarpeisiin. 

Koko toimistomme olemassaolon ajan toimintamme on kasvanut tasaisesti. Välillä se on tarkoittanut avainhenkilöillemme pitkiä työpäiviä ja runsasta matkustamista ympäriinsä niin kotimaassa kuin maailmalla. Sivukonttorin perustaminen Lontooseen ei ole myöskään ollut omiaan vähentämään matkapäiviä.

Tavoitteenamme on olla - ei enempää eikä vähempää - julkisten hankintojen ykkönen Suomessa ja Euroopassa. Kunnianhimoisen tavoitteemme saavuttaaksemme koko henkilökuntamme on sitoutunut jatkuvaan kehitykseen, sillä voittaminen vaatii ennen kaikkea hurjasti työtä, mutta myös innostusta.

Tulit sitten osaksi tarinaamme asiakkaana, uutena hankintajuristina tai yhteistyökumppanina, sinulta ei varmastikaan jää huomaamatta tiimimme vahva sitoutuminen ja asioille omistautuminen. 

Marita Iskala
 

Hallituksen puheenjohtaja

Tarina
bottom of page