Etsi

Työhyvinvointi on kokonaisuus, josta kaikki hyötyvät

Jo opiskellessani fysioterapeutiksi tiesin työllistymismahdollisuuksien olevan laajat. En

kuitenkaan olisi osannut arvata löytäväni näin mieluisan, mutta samalla taitoja sekä

luovuutta haastavan työskentely-ympäristön. Yhteistyö Suomen Hankintajuristien kanssa

starttasi keväällä 2020 ja ensimmäinen vuosi on taiteiltu pandemian tuomien rajoitusten

sekä uusien työskentelytapojen tahdittamana.




Ei siis mikään helppo homma fysioterapeutille, muttei myöskään innokkaille treenaajille. Mutta kuten sanonta kuuluu ”kun on tahtoa, niin löytyy tie” ja niin tälläkin kertaa. Työhöni kuuluu viikoittaisten PT-tuntien ohjaus yrityksen työntekijöille. Liikuntaa on harrastettu lähellä

työntekijöiden kotia ulkona puistoissa, urheilukentillä ja milloin missäkin. Kelien kylmetessä

saimme onneksi myös fysioterapiaklinikan harjoittelutilat käyttöömme ja treenit jatkuivat säistä huolimatta.


Liikunnasta yleislääke moneen vaivaan


Ihmisen keho ja myös mieli tarvitsee liikuntaa, yksilöllisesti sopivassa määrin ja omalla tasollaan. Näin toteutettuna liikunnan ilo ja hyöty kotiutuu parhaiten. Päätteen ääressä työskentelevillä saattaa työpäivien aktiivisuus jäädä melko vähäiseksi, eikä passiiviset työskentelyasennot ole useinkaan keholle kovin suotuisia. Pidemmällä aikavälillä keho ja tällöin myös pää alkavat haraamaan vastaan. Siksi on tärkeää pitää huolta omasta kulkupelistä eli kehosta ja ohjaamosta eli päästä.

Tämä jo siis jo ennen kuin ongelmia esiintyy.


Ihminen on tehty liikkumaan ja kehon monipuolinen kuormittaminen vahvistaa kehoa ja auttaa näin jaksamaan paremmin. Liikunnan ja oikeiden harjoitteiden avulla voidaan myös ennaltaehkäistä sekä hoitaa liikuntaelimistön kiputiloja, joita syntyy usein passiivisuudesta, mutta myös liian nopeasta aktiivisuuden lisäämisestä tai loukkaantumisesta. Liikunnallahan on todistetusti vaikutusta myös henkiseen hyvinvointiin, jaksamiseen ja vireystilaan. Liikunnan avulla saadaan tärkeät hyvinvointiin vaikuttavat välittäjäaineet liikkeelle ja näin lisättyä iloa ja vireyttä päiviimme. Liikunta on siis melkoinen yleislääke moneen vaivaan.




Työnantaja – pidä huolta tärkeimmästä pääomastasi eli ihmisistä


Liikunnan hyödyt taitavat olla kaikilla jo tiedossa, mutta silti käytännön toteutukseen saattaa olla haastavaa päästä kiinni. Viikoittain sovituilla PT-tunneilla on saatu liikunnassa hyvä rutiini, jolloin liikkumaan lähtö helpottuu. Yksilöllisten tuntien plussana on, että tunteja voidaan suunnitella ja muokata kunkin sen hetkisten tavoitteiden ja jaksamisen mukaan. Kun työpäivät ovat kiireistä ja stressitasot korkealla, saadaan oikeanlaisella liikunnalla hyvä irtiotto työstä ja lakipykälät pois mielestä. Viikoittaiset tapaamiset ja henkilökohtaiset tavoitteet ovat lisänneet myös motivaatiota omatoimiselle liikunnalle. 



Usein työelämässä piiskataan tahtia ja nostetaan tavoitteita sekä ajetaan työntekijöitä kuin

ravihevosia. Työnantajat tuntuvat välillä unohtavan, että heidän suurin pääomansa on osaavat ja motivoituneet työntekijät, joiden henkinen ja fyysinen suorituskyky pysyy yllä. Lisäksi elämä vapaa- ajan ja työn välillä tulisi olla tasapainossa. Tässä yhtälössä yksilöllinen ja motivoiva liikuntamahdollisuuksien tarjoaminen ja hyvinvoinnin kehittäminen on työntekijälle, työnantajalle sekä myös työn tuottavuudelle win-win-win tilanne. Toki unohtamatta minua, joka elättää itsensä tätä palvelua tarjoamalla. Parhaimmillaan työhyvinvointi syntyy jokapäiväisessä työssä pienillä teoilla ja valinnoilla. Ja vaikka työhyvinvoinnin ratkaisee kokonaisuus, eikä yksittäiset pienet taiat ja temput, uskon, että viikoittaisesta PT-tunnista on apua työntekijän hyvinvointiin ja jaksamiseen sekä työssä että vapaa-ajalla. 


Viime vuonna alkaneesta poikkeustilanteesta huolimatta Suomen Hankintajuristeilla on pyritty, että fyysisestä kunnosta ja hyvinvoinnista huolehditaan. Vaikka salit ja muut harrastukset jäivät tauolle, työntekijöiden virkistämisestä ja viikoittaisesta liikunnasta huolehdittiin tuomalla treenit lähelle kotia.


Henkilökohtaisen ohjauksen avulla treeneistä saatiin kaikille mieluisat ja sopivat omaan lähtötasoon ja tavoitteisiin nähden. Kun keväällä oli saatu treenit hyvin starttaamaan, oli syksyllä hyvä lisätä vähän panoksia. Kaikille suunniteltiin henkilökohtaiset tavoitteet ja palkinnoksi luvattiin ylimääräinen vapaapäivä. Oli muuten niin motivoitunutta porukkaa, että kaikki ansaitsivat vapaapäivänsä :-).



Muutama hyvä vinkki, kuinka lisätä liikuntaa omiin päiviin:


  • Aloita pienin askelin. Liikunta on kivaa, jos se on ennemminkin tapa, kuin pakkopullaa. Ei tarvitse heti lähteä tunnin lenkille tai mahduttaa neljää salitreeniä viikkoon. Aloita kymmenen minuutin kävelystä, ota se tavaksi ja pikkuhiljaa kasvata matkaa. 

  • Suunnittele ja merkkaa kalenteriin, niin ei pääse hyvät suunnitelmat unohtumaan. Mieti mitä teet ja milloin. Jos käyt kuntosalilla, niin mieti jo valmiiksi mitä aiot tehdä.

  • Suomen vaihtelevassa säässä kannattaa panostaa pukeutumiseen. Oikealla varustuksella pärjää, vaikka kovemmat pakkaset iskisivät tai vesisateet yllättäisivät. Tai jos vaatteet ja shoppailu on lähellä sydäntä, niin kivoilla jumppavaatteilla voi saada myös piristystä treeniin. 

  • Aseta pieniä tavoitteita tai opettele jotain uutta. Panosta harrastukseen, vanhanakin oppii, jos opettaja on hyvä. Lähes kaikista lajeista löytyy ryhmiä tai yksityistunteja myös aikuisille vasta-alkajille. Uuden harrastuksen sijaan kuntosalillekin voi hakea lisää intoa opettelemalla uusia liikkeitä ja vaihtamalla säännöllisesti ohjelmaa, hyvä PT on tässä loistava apu. Myös kotitreeniin voi hakea intoa opettelemalla uusia liikkeitä. Jos kaipaat lisää haastetta, niin kokeile vaikka pistoolikyykkyä tai käsilläseisontaa.   

  • Liiku kaverin kanssa tai palkkaa PT/valmentaja. Harrastaminen on kivampaa yhdessä ja myös sohvalle jääminen vaikeampaa, kun on jonkun kanssa treeni sovittuna. Jos eläinystävät ovat mieleisiä, mutta omaa karvakamua ei kotona asusta, niin esim. Facebookista löytyy ryhmiä, missä etsitään ulkoilutus- ja hoitoapua koirille.

  • Etätyöläisen on hyvä hyödyntää työmatkoista säästynyt aika. Jos normaalisti työmatkat istutaan autossa tai bussissa, niin nyt saman ajan voi käyttää kiertämällä kävellen korttelin tai miksi ei pidemmänkin matkan. Aamun ulkoilu virkistää ja herättää uuteen päivään, jolloin työpäivään saa energiaa heti aamusta. Myös lounasaikaan on hyvä piipahtaa ulkona, vaikka jääkaapista lounastarvikkeet jo löytyisivätkin. 

  • Tauota työpäiviä ja nouse ylös. Joskus huomaa istuneensa puoli päivää koneen ääressä pitämättä ollenkaan taukoja. Laita puhelimeen hälytys tunnin välein, nouse ylös, venyttele, tee muutama kyykky tai hae vaikka lasillinen vettä. Tärkeintä on säännöllinen liikkuminen - eikä ole yksittäistä taukojumppaliikettä, joka pelastaisi koko päivän paikallaolon. 

  •  Muista panostaa myös riittävään uneen ja terveelliseen, monipuoliseen ravintoon. 

Blogin kirjoittaja on fysioterapeutti Anette Österberg. Hän on keväästä 2020 lähtien toiminut Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto Oy:n henkilökunnan personal trainerina.

Esittelyssä uusi bid managerimme Minna Valenko

Olen sellainen ihminen, jolla on monta rautaa tulessa. Työn ohessa olen aina myös opiskellut ja siksi kutsun opiskelua harrastuksekseni. Työhistoriani on hyvin pitkälti kulttuuripuolelta, mutta aina m

SUOMEN HANKINTAJURISTIT ASIANAJOTOIMISTO OY
KÄYNTIOSOITE HELSINGISSÄ: Erottajankatu 19 B, 6.krs
POSTIOSOITE: Erottajankatu 19 A 11, 00130 Helsinki
KÄYNTIOSOITE LONTOOSSA: Canada Square, Level 33 Canary Wharf, London, United Kingdom
  • Facebook
  • LinkedIn
© Suomen Hankintajuristit 2021
Y-tunnus: 2493736-7 | Tietosuoja