Uutiset
/
Uusi hankinta-asetus yksinkertaistaa ja nykyaikaistaa EU:n julkisten hankintojen menettelyä
Euroopan komissio antoi 9.9.2026 ehdotuksensa uudeksi hankinta-asetukseksi, jonka tarkoituksena on korvata vuonna 2014 säädetyt hankintadirektiivit. Kyseinen ehdotus käynnistää lainsäädäntöprosessin, jonka aikana EU:n neuvosto ja Euroopan parlamentti käsittelevät ehdotusta tahoillaan ennen komission kanssa käytäviä kolmikantaneuvotteluita. Tarkoituksena on, että neuvottelut päättyisivät vuoden 2027 loppuun mennessä.
Uuden hankinta-asetuksen roolin voidaan katsoa olevan merkittävä myös Euroopan tulevaisuuden kilpailukyvyn sekä sisämarkkinoiden toimivuuden toteuttajana, sillä julkisilla hankinnoilla vahvistetaan myös unionin puhdasta teollista perustaa, tuetaan innovaatioita, edistetään puhdasta ja digitaalista siirtymää sekä vahvistetaan taloudellista ja strategista itsenäisyyttä.
Nykyisin julkisia hankintoja sääntelee Euroopan unionin tasolla kolme hankintadirektiiviä, jotka ovat niin sanottu klassinen hankintadirektiivi (2014/24/EU), erityisalojen hankintadirektiivi (2014/25/EU) sekä käyttöoikeussopimusdirektiivi (2014/23/EU). Ehdotuksen tarkoituksena on korvata nämä kolme direktiiviä yhdellä EU-asetuksella, jota sovellettaisiin sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa, ilman tarvetta kansalliselle täytäntöönpanolle.
Asetuksen tarkoituksena onkin täten yksinkertaistaa ja yhdenmukaistaa hankintasääntelyä koko EU:n alueella. Uudistuksen tavoitteita on muun muassa eurooppalaisuuden etusijaisuus hankintamenettelyissä, kilpailukyvyn sekä huoltovarmuuden vahvistaminen, strategisemmat hankinnat sekä digitaalisen hankintasysteemin käyttöönotto.
Ehdotus ei kuitenkaan koske puolustus- ja turvallisuusalan hankintoja, vaan niiden sääntelyn uudistamiseen valmistellaan erillistä kokonaisuuttaan. Lisäksi hankintojen oikeussuoja- ja valvontadirektiivin on tarkoitus pysyä muutosten ulkopuolella.
Yhtenäinen asetus kilpailutusmenettelyjen yksinkertaistajana
Ehdotuksen myötä uusi hankinta-asetus yksinkertaistaisi merkittävästi kilpailuttamismenettelyjä nykyisestä, jolloin useiden menettelyjen sijaan pääsääntöiseksi menettelytavaksi valikoituisi nykyistä joustavampi avoin menettely. Ehdotuksen mukaisessa avoimessa menettelyssä hankintayksiköillä olisi lähtökohtaisesti aina mahdollisuus neuvotella tarjoajien kanssa, vaikkakaan tämä ei olisi pakollista. Lisäksi avoimen menettelyn rinnalle on tarkoitus tulla kaksi muuta uutta menettelyä; dynaaminen menettely sekä innovatiivisten ratkaisujen hankintaan tarkoitettu innovaatiomenettely.
Laadun asemaa korostetaan osana tarjousten vertailua
Tarjousten vertailujen roolia on lisäksi tarkoitus vahvistaa siten, että kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteiden osalta lähtökohdaksi tulisi paras hinta-laatusuhde, jossa laadun vähimmäispainoarvon tulisi olla 30 prosenttia. Työvoimavaltaisissa hankinnoissa laadun tulisi painoarvo olisi kuitenkin 50 %. Laatu voitaisiin edellä mainitun estämättä ottaa huomioon myös vähimmäisvaatimusten tai sopimusehtojen kautta.
Lisäksi komission ehdotus painottaa strategisia hankintoja ja niiden merkitystä. Ehdotuksen kautta hankintapäätöksissä tulisikin jatkossa korostumaan erilaiset ympäristö-, sosiaaliset-, turvallisuus-, ja varautumisnäkökulmat. Myös innovaatioiden edistäminen ja eurooppalaisten toimijoiden etusija nostetaan keskiöön komission ehdotuksessa.
Uusi sääntely avoimuuden parantajana ja asioinnin sujuvoittajana
Ehdotus pitää sisällään myös hankintojen avoimuutta parantavat, uudet ilmoitusvelvoitteet. Jatkossa tietoja tulisikin julkaista myös markkinakartoituksista, tehdyistä sopimuksista sekä mahdollisista sopimusmuutoksista.
Tarjoajien soveltuvuuden sujuvamman tarkastamisen tueksi puolestaan olisi tarkoitus käyttää uutta soveltuvuuspalvelua, jonka avulla tietojen tarkastamisesta tulisi EU:n ’’yhden kerran toimimisen’’ -periaatteen mukaisesti keskitettyä eikä erillisiä todistusten toimittamista ja toistuvaa tarkastamista enää tarvittaisi.
Myös digitaalista toimintaympäristöä on tarkoitus kehittää hankinta-asetuksen myötä, jolloin EU-tasoinen järjestelmä yhdistäisi eri kilpailutusjärjestelmissä julkaistavia ilmoituksia ja tarjouksia ja parantaisi tätä kautta kilpailua sekä markkinoiden saavutettavuutta. Hankintojen aikana kertynyt tieto on myös asetuksen kautta tarkoitus koota EU:n tietoavaruuteen, joka toimisi hankintadatan julkaisualustana tavoitteenaan parantaa hankintojen läpinäkyvyyttä ja tiedolla johtamista Euroopan unionissa.
