Uutiset
/
Sopimukseen perustumaton hinnankorotusesitys julkisessa hankinnassa
Viimeaikaiset tapahtumat ovat näkyneet markkinoilla hintojen nousuna. Monelle hankintayksikölle tämä on tarkoittanut toimittajalta tullutta hinnankorotusesitystä. Hinnankorotusesitykset aiheuttavat harmaita hiuksia erityisesti silloin, kun sopimuksessa ei ole varauduttu niihin lainkaan. Myös hankintalain säännökset tuovat asiaan vivahteensa.
Harvoin on tilanne, ettei hinnanmuutoksista olisi lainkaan sovittu pitkään voimassa olevaksi tarkoitetussa sopimuksessa. Esimerkiksi julkisissa hankinnoissa hyvin laajasti käytetyt JYSE-ehdot sisältävät hinnanmuutoksia koskevia ehtoja. Usein pitkien sopimuskausien ajaksi hinnanmuutoksista sovitaan myös esimerkiksi indeksiehdoin.
Tyypillisempi tilanne on sen sijaan se, että hinnat on sovittu pitkäksi ajaksi kiinteiksi. Kustannusten muuttuessa nopeasti toimittajille voi syntyä tarpeita esittää sopimukseen perustumattomia hinnankorotusesityksiä ennen ensimmäistä sovittua hinnan tarkastusajankohtaa.
Näissä tilanteissa lähtökohtana on, että sopimus sitoo kumpaakin osapuolta. Hankintayksiköllä ei lähtökohtaisesti ole velvollisuutta hyväksyä sopimukseen perustumattomia hinnankorotusesityksiä tai ryhtyä neuvottelemaan hintoja uudelleen.
Force majeure -tilanteita ja liikavaikeutta koskeva ehdot soveltuvat yleensä huonosti hinnanmuutosesityksiin
Toimittajat saattavat myös pyrkiä vetoamaan ylivoimaista estettä koskeviin ehtoihin eli force majeure -ehtoihin. Useimmissa tilanteissa kuitenkaan pelkkä kustannustason nousu ei täytä tällaisten ehtojen soveltamisen edellytyksiä. Lisäksi lähtökohtaisesti tällaiset ehdot oikeuttavat sopimuspuolen lähinnä keskeyttämään sopimuksen täyttämisen. Oikeus hinnankorotuksiin ei yleensä voi perustua pelkästään tällaisiin ehtoihin.
Sama koskee lähtökohtaisesti niin sanottua taloudellista liikavaikeutta eli hardship-tilanteita koskevia ehtoja.
Jos sopimuksen toteuttaminen sovituilla ehdoilla johtaisi toimittajan kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen, oikeustoimilain mukainen sopimuksen sovitteleminen voi olla mahdollista. Kynnys tälle on kuitenkin hyvin korkealla.
Hankintalain sopimusmuutoksia koskevat säännöt on huomioitava
Aina ei ole toisaalta niin, ettei hankintayksikkö halua hyväksyä hinnankorotusesityksiä. Joissain tilanteissa esimerkiksi se, ettei hinnankorotuksista päästä yksimielisyyteen, voi johtaa myös sopimussuhteen päättymiseen. Toimittajalla voi olla oikeus irtisanoa sopimus tällöin lyhyelläkin irtisanomisajalla, mistä voi luonnollisesti aiheutua hankintayksikölle haittaa.
Hankintayksiköiden tulee kuitenkin ottaa huomioon myös hankintalain sopimusmuutoksia koskevat normit, eikä kaikkien hinnankorotusesitysten hyväksyminen ole mahdollista. Kun toimittajan esittämät hinnantarkastustarpeet ovat suuria, niiden hyväksyminen voi tarkoittaa hankintasopimuksen olennaista muuttamista. Ilman hyväksyttävää perustetta hinnantarkastus voi muodostua tällöin suorahankinnaksi.
