Kansallisen ja EU-hankinnan erot näkyvät menettelyissä ja oikeussuojassa

Julkisten hankintojen kilpailuttamisessa hankinnan ennakoitu arvo vaikuttaa siihen, sovelletaanko kansallisia vai EU-hankintoja koskevia sääntöjä. Ero ei ole pelkästään tekninen: EU-hankinnoissa hankintayksikön liikkumavara on monilta osin rajatumpi, ja menettelyvirheillä voi olla merkittäviä seurauksia sekä hankintayksikölle että tarjoajille.

Soveltuvuusvaatimukset on ilmoitettava oikein. EU-hankinnoissa tarjoajan soveltuvuuden ja poissulkemisperusteiden alustava osoittaminen perustuu yhteiseen eurooppalaiseen hankinta-asiakirjaan (ESPD). Hankintayksikön on huolehdittava siitä, että vaatimukset ja niiden todentaminen on kuvattu hankinta-asiakirjoissa asianmukaisesti. Pelkkä vaatimusten ilmoittaminen tarjouspyynnössä ilman asianmukaista hankintailmoitusta voi aiheuttaa oikeudellisia ongelmia ja johtaa valituksen menestymiseen markkinaoikeudessa. Kansallisissa hankinnoissa menettely on joustavampi, ja soveltuvuusvaatimukset voidaan ilmoittaa hankintailmoituksessa tai tarjouspyynnössä.

EU-hankintojen menettelyt ja määräajat ovat tarkemmin säänneltyjä. Hankintalainsäädäntö määrittelee EU-hankinnoille yksityiskohtaiset menettelysäännöt sekä vähimmäismääräajat tarjousten ja osallistumishakemusten jättämiselle. Hankintayksikkö ei voi poiketa niistä vapaasti, vaan poikkeaminen edellyttää laissa säädettyjen edellytysten täyttymistä. Kansallisissa hankinnoissa hankintayksiköllä on enemmän vapautta suunnitella menettely, kunhan avoimuuden, tasapuolisuuden ja syrjimättömyyden periaatteita noudatetaan.

Poissulkemisperusteet ja hankinnan jakaminen vaativat huomiota. EU-hankinnoissa hankintalain 80 §:n pakolliset poissulkemisperusteet on otettava huomioon. Lisäksi hankintayksikön on lähtökohtaisesti jaettava hankinta osiin tai perusteltava, miksi sitä ei jaeta. Tämä voi vaikuttaa erityisesti pienempien yritysten mahdollisuuksiin osallistua kilpailutuksiin. Kansallisissa hankinnoissa sovelletaan omia menettelysääntöjä, eikä EU-hankintojen kaikkia yksityiskohtaisia velvoitteita sovelleta sellaisinaan.

Myös kilpailutuksen keskeyttäminen edellyttää perusteltua syytä. Yhden tarjouksen saaminen ei kuitenkaan yksinään automaattisesti velvoita keskeyttämään hankintaa, vaan ratkaisu on tehtävä hankinnan olosuhteiden ja lain vaatimusten perusteella. Keskeyttämisvelvollisuutta ei välttämättä ole, jos hankintayksikkö on tehnyt markkinakartoituksen hankinnan valmistelussa hankintalain 65 §:n mukaisesti tai jos hankinta on jaettu osiin hankintalain 75 §:n mukaisesti. Näiden lisäksi hankinnan keskeyttämisestä voidaan poiketa erityisen painavan syyn vuoksi, joka voi olla esimerkiksi hankinnan erityisen vaativa luonne tai se, että kyseistä palvelua tai tuotetta tarjoaa markkinoilla vain hyvin rajallinen määrä toimijoita.

Oikeussuojakeinoissa on merkittävä ero. EU-hankinnoissa hankintasopimuksen tekemistä rajoittaa lähtökohtaisesti lakisääteinen odotusaika. Lisäksi muutoksenhaku markkinaoikeuteen aiheuttaa automaattisen hankintasopimuksen tekemistä koskevan väliaikaisen kiellon eli suspension lain edellytysten mukaisesti. Markkinaoikeudella on käytössään myös laajempi seuraamusvalikoima, johon voi kuulua esimerkiksi tehottomuusseuraamus, seuraamusmaksu tai sopimuskauden lyhentäminen. Kansallisissa hankinnoissa oikeussuojakeinot ja niiden soveltamisedellytykset poikkeavat osittain EU-hankinnoista.

Hankintayksikön kannattaa tunnistaa sovellettava hankintasääntely jo kilpailutusta valmisteltaessa. Tarjoajan puolestaan on tärkeää tarkistaa, että vaatimukset, määräajat ja menettelytavat ovat lainmukaisia. EU-hankinnoissa muodollisten velvoitteiden laiminlyönti voi vaikuttaa suoraan kilpailutuksen lainmukaisuuteen ja hankintasopimuksen toteutumiseen.