Työsuhteen päättäminen
Työsuhteen päättäminen
Koulutuksen sisältö
Joskus työnantajan ja työntekijän näkemykset työsuhteen ehdoista ja itse työstä voivat ajan kuluessa muuttua siten, että työsuhteen päättämistilanne saattaa konkretisoitua jo kesken työsopimuskauden. Toisinaan työ päättyy sopimuksen mukaisesti sovittuna ajankohtana. Työsuhde voidaan päättää yleensä kolmella tavalla: määräaikaisessa työsuhteessa määräajan päättymiseen, tai vakituisessa työsuhteessa irtisanomiseen tai työsuhteen purkamiseen. Tässä koulutuksessa keskitymme erityisesti kahteen edellä mainittuun päättämismuotoon. Millaisia ovat lainmukaiset perusteet irtisanomiselle? Kuuluuko säännönmukaisiin tapoihin antaa varoitus ennen irtisanomista? Onko työntekijällä oikeus tulla kuulluksi irtisanomis- tai purkamismenettelyssä? Miten määräaikaisuus vaikuttaa irtisanomiseen ja onko työsuhteen päättäminen sallittua esimerkiksi terveydellisistä syistä? Entä tarvitseeko työnantajan kertoa työsuhteen purkamisen syytä työntekijän koeajalla? Koulutuksessa käydään käytännönläheisesti sekä olemassa olevan oikeuskäytännön valossa työsuhteen päättämistilanteet ja irtisanomisperusteet. Hankintajuristien pitkä ja monipuolinen kokemus työsuhdeoikeutta koskevista toimeksiannoista näkyy koulutuksen sisällössä ja on laadittu palvelemaan työsuhteen molempien osapuolien tarpeita mahdollisissa työsuhteen päättämistilanteissa. Koulutuksen aihealueet: • Mitkä ovat työsuhteen irtisanomisperusteet? • Voidaanko määräaikainen työsuhde irtisanoa milloin tahansa? • Miten varoitus vaikuttaa irtisanomismenettelyyn? • Miten työntekijän kuuleminen vaikuttaa menettelyyn ja mitä seurauksia on sen laiminlyönnistä? • Milloin työsuhde voidaan purkaa? • Millaisia ovat laittomat irtisanomisperusteet ja mitä niistä voi seurata? • Pitääkö työnantajan kertoa työsuhteen purkamisen syytä koeajalla? • Riitojen ratkaisu ja työsuhteen päättäminen sopimalla
Varaus- ja peruutusehdot
Pyydämme täyttämään ilmoittautumiskenttiin tarvittavat tiedot. Koulutuksen hintaan lisätään alv 24 %. Hinta sisältää myös koulutusmateriaalin. Laskutamme kurssimaksun koulutuksen päätyttyä. Vahvistuksen ilmoittautumisesta saat ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen. Mikäli osallistuminen peruutetaan ennen tilaisuutta, tulee se tehdä kaksi viikkoa ennen koulutuksen alkua. Tämän jälkeen joudumme veloittamaan koko osallistumismaksun. Voitte kuitenkin estyessänne vaihtaa ilmoittamanne henkilön toiseen informoimalla siitä etukäteen info@hankintajuristit.fi. Päivän toteutuminen vahvistetaan ilmoittautujan sähköpostiosoitteeseen. Mikäli osallistut koulutukseen online, saat viimeistään edellisenä päivänä ennen tilaisuutta sähköpostiisi ohjeet ja rekisteröitymislinkin, josta pääset seuraamaan koulutusta. Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto Oy pidättää oikeuden kurssien peruuttamiseen. Koulutuksissa tavataan! Terveisin, Suomen Hankintajuristit
Yhteystiedot
0400 3838 42
info@hankintajuristit.fi