Sote-uudistus toi kunnille yhtiöittämisvelvollisuuden
Sote-uudistuksen yhteydessä säädettiin kuntien omistamien sote-toimitilojen käytön osalta siten, että kiinteistöjen omistus säilyy edelleen kunnilla ja kuntayhtymillä, mutta ne velvoitettiin vuokraamaan tilat hyvinvointialueille vuodesta 2023 alkaen vuoden 2025 loppuun. Lisäksi hyvinvointialueille annettiin oikeus jatkaa vuokrasopimusten voimassaoloa yhdellä vuodella siirtymäajan päätyttyä. Mitä tämän jälkeen tapahtuu?
Kunnat uudessa tilanteessa
Toimitilojen vuokrauksen jatkaminen hyvinvointialueille ajanjakson jälkeen edellyttää toiminnan yhtiöittämistä. Velvoite perustuu kuntalain (410/2015) 126 §:ään, jonka mukaan kunnan harjoittaessa tehtäviään kilpailutilanteessa markkinoilla toimintamuodon on oltava osakeyhtiö, osuuskunta, yhdistys tai säätiö. Muutoksen myötä kuntien on omaksuttava ammattimaisen kiinteistösijoittajan rooli ja hallittava monenlaiset kiinteistökehityksen tehtävät.
Muista huomioida ainakin nämä asiat
Aikataulu. Parhaillaan käynnissä oleva siirtymäaika päättyy vuoden 2025 lopussa, mikäli hyvinvointialue ei päätä käyttää vuoden mittaista jatkoaikaa. Valittavat toimet ja yhtiöittämisprosessi on saatettava loppuun siirtymäajan kuluessa.
Tilannekartoitus. Etenemisvaihtoehdot voi olla useita ja ne kaikki riippuvat kuntien ja niiden kiinteistöomistusten yksilöllisistä piirteistä. Kunta voi pyrkiä myymään osan sote-kiinteistöistä tai jatkaa vuokraustoimintaa. Kartoituksessa on syytä huomioida myös kiinteistöpäätösten vaikutukset sote-palvelujen saatavuuteen.
Yhtiöittämisprosessi käytännössä. Vuokraustoimintaa jatkettaessa on yhtiöittämisprosessissa huomioitava esimerkiksi toteutuksen suunnittelu, toimintamuodon valinta, rahoituspäätökset, sopimusten uusiminen ja uudessa yhtiörakenteessa toimiminen.
Vuokrataso ja vuokrasopimusten ehdot. Siirtymäaikana tilanne on ollut selkeä vuokra-ajan lisäksi myös esimerkiksi vuokratasojen suhteen. Yhtiöittämisen jälkeen nämä ehdot on kuitenkin sovittava uudelleen samoin kuin vuokrasopimusten ehdot kokonaisuudessaan.
Lainsäädäntöuudistukset. Alkujaan osittain epäselväksi jäänyttä oikeustilaa on jo selkeytetty lainsäädäntömuutoksilla. Esimerkiksi varainsiirtoverolakia on väliaikaisesti muutettu siten, että kunnan tai kuntayhtymän yhtiöittäessä hyvinvointialueelle vuokraamiaan sote- ja pelastustoimen toimitiloja vastaanottavan yhtiön ei ole laissa asetettujen edellytysten täyttyessä maksettava siirroista varainsiirtoveroa.
Tukea selvitystyöhön
Nyt on otollinen aika käynnistää toimenpiteet, kun siirtymäaikaa on vielä jäljellä ja epäselvä oikeustila on selkeytynyt. Hankintajuristit avustaa jatkuvasti yhtiöittämiseen liittyvissä selvityksissä sekä toimenpiteissä. Seuraamme jatkuvasti asiaan liittyvää lainsäädäntökehitystä ja vastaamme mielellään kaikkiin kysymyksiin.
Varaa aika maksuttomaan tapaamiseen tästä:
Comments