top of page
Etsi
Writer's pictureHankintajuristit

Esittelyssä uusi asianajajamme Sari Forsström


Tuntui mukavalta, kun minua oltiin ensimmäisenä työpäivänä vastassa ja sain todella hyvän ja tehokkaan perehdytyksen. Koen, että olen saanut hyvän startin tässä uudessa tehtävässäni. Olen päässyt jo substanssiin hyvin konkreettisesti kiinni ja sehän tuntuu tietysti hyvältä.


Koulutukseltani olen oikeustieteen maisteri Helsingin yliopistosta ja auskultoinut varatuomariksi Espoon käräjäoikeudessa. Tein asianajotutkinnon jo vuonna 2011 ja olen ollut julkisella sektorilla töissä tähän asti. Nyt toimin asianajajana. Lisäksi valmistun Helsingin Psykoterapiainstituutista ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi ensi kuussa. Nämä kaksi vuotta kestäneet opinnot hoidin työn ohella. Psykologia ja ihmisten välinen vuorovaikutus on aina kiinnostanut myös siksi, että olen toiminut esimiehenä eri organisaatioissa.


Harrastan liikuntaa aina kun siihen on mahdollisuus, tanssillista voimistelua voimisteluseurassa, kuntosalilla käyntiä ja ulkoilua kahden koirani kanssa. Olen myös ihanan mopoikäisen teinipojan ja kilpa-aerobicia intohimoisesti harrastavan tytön äiti.


Toimin ennen Hankintajuristeille tuloa Nurmijärven kunnanlakimiehenä ja hallintopalveluiden tulosaluepäällikkönä. Tehtäviini kuului paitsi ns. talojuristin tehtävät (mm. hankintoja, tietosuojaa, sopimuksia, lausuntojen ja selvitysten laatimista johdon ja päätöksentekijöiden tueksi) myös vaalien järjestämisestä vastaaminen Nurmijärven kunnassa. Aiemmin olen toiminut mm. hallintojohtajan ja johtavan lakimiehen tehtävissä sekä kuntasektorilla.


Julkishallinto on minulle siis tuttu maasto. Tehtäväkuvat ovat olleet laajoja ja minulla on ollut useita alaisia. HSY:llä vedin tietosuojaprojektin GDPR:n implementoinnin aikaan keväällä 2018. Olen ollut myös tietosuojavastaavana. Lisäksi tuttua on työsuhdejuridiikka, ympäristöoikeus sekä kaavoitus rakentamiseen liittyen.


Keskeisimmät tehtäväni Hankintajuristeilla varmasti vielä muokkaantuvat tarpeen mukaan. Tehtävät liittyvät ainakin julkisiin hankintoihin, sopimuksiin, tietosuojaan, julkisuuslakiin ja työoikeuteen.





Juristeja huippujoukkueeseen

Valmiina urasi seuraavaan suureen askeleeseen? Haemme motivoituneita ja intohimoisia juristeja liittymään upeaan tiimiimme ja kasvamaan...

Comments


bottom of page