Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto Oy:llä on toimisto nyt myös Lontoossa

Oikeudellisten palveluiden kysynnän ja kansainvälisen liitynnän johdosta olemme perustaneet sivukonttorin Lontooseen.

”Toimistomme perustamisesta eli vuodesta 2012 lähtien strategiaamme on kuulunut yhtenä olennaisena osana toiminnan kansainvälistyminen. Kansainvälistyminen oli viiden vuoden tähtäimessämme, mutta kun siihen avautui otollinen ajankohta jo tässä vaiheessa, päätimme aikaistaa strategiamme toteuttamista”, toteaa toimitusjohtaja Valtteri Nieminen.

”Toimiston sijainti kiehtovassa rahoitusmaailman ytimessä, Lontoossa, avaa meille myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Suomalaiset ovat maailmalla tunnettuja luotettavasta ja täsmällisestä palvelustaan, joten uskomme toimistomme kasvumahdollisuuksiin myös Euroopassa”, talousjohtaja, varatoimitusjohtaja Sari Innanen kertoo.

Yhtiön perustajalle, Marita Tapolalle, sivukonttorin perustaminen Lontooseen on unelmien täyttymys, jonka on mahdollistanut työskenteleminen toinen toistaan lahjakkaampien ja sitoutuneempien kollegoiden kanssa.

Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto Oy:n (Finnish Procurement Lawyers Attorneys Ltd.) Lontoon toimisto sijaitsee Citybank Groupin talossa 33. kerroksessa osoitteessa:

25 Canada Square

Canary Wharf, London, United Kingdom

Tervetuloa vierailemaan myös Lontoon toimistollemme!

 

London branch office
Lisätietoja: Marita Tapola, asianajaja, hallituksen pj.

puh: + 358 44 5566 333, marita.tapola@hankintajuristit.fi