KKO 2015:64

Tapauksessa oli ratkaistavana, tulisiko 22 määräaikaisen työsopimuksen ketjuttamisen johtaa siihen, että työsuhde katsotaan työsopimuslain mukaisesti tosiasiallisesti toistaiseksi voimassa olevaksi. Henkilö työskenteli samoissa työtehtävissä lähes yhtäjaksoisesti viisi vuotta. Ensimmäisen määräaikaisuuden peruste oli työllistämistuki ja kahden viimeisen määräaikaisuuden peruste oli työnantajan toimintatapatarkastuksen keskeneräisyys. Loput määräaikaisuudet perusteltiin sijaisen tarpeella. Käräjäoikeus katsoi, että määräaikaisuuksille oli ollut työsopimuslain tarkoittama perusteltu syy, joten työsuhde ei ollut pitkästä kestostaan huolimatta ollut voimassa toistaiseksi. Hovioikeus päätyi vastakkaiselle kannalle ja katsoi, että tapauksen henkilö oli oikeutettu työsopimuslain mukaisiin hyvityksiin toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen perusteettoman päättämisen johdosta, kun viimeisimmän määräaikaisen työsopimuksen päättymisen jälkeen hänen työsuhdettaan ei jatkettu.

Asia eteni korkeimman oikeuden käsittelyyn. Suomessa toistaiseksi voimassa oleva työsopimus on työoikeudessa lähtökohtana ja työnantajan aloitteesta tehtyjen määräaikaisten sopimusten käytölle tulee aina olla lainmukainen perusteltu syy. Perusteltu syy tulee löytyä sekä jokaiselle määräaikaisuudelle erikseen, että määräaikaisuuksien muodostamalle sopimusketjulle. Kansallisessa oikeuskäytännössä ja lain esitöissä on todettu, ettei jatkuvasti toistuvien määräaikaisuuksien käyttöön samoissa työtehtävissä ole lain tarkoittamaa perusteltua syytä, jos työnantajan työvoiman tarve on tosiasiassa arvioitavissa pysyväksi.

Ensin tapauksessa arvioitiin yksittäisten määräaikaisuuksien perusteiden riittävää painavuutta työsopimuslain kannalta. Korkein oikeus päätyi siihen, että työllistämistuella ja sijaisen tarpeella perustellut määräaikaisuudet olivat yksittäisinä sopimuksina olleet työsopimuslain mukaisesti riittävän perusteltuja. Sen sijaan kahden viimeisen määräaikaisuuden peruste, toimintatapatarkastuksen keskeneräisyys, ei ollut tarpeeksi painava peruste määräaikaisten sopimusten käyttöön, koska näissä kahdessa sopimussuhteessa määräaikaisuuden päättymisajankohdat eivät tosiasiassa määräytyneet riittävän objektiivisin perustein.

Arvioidessaan tapauksen olosuhteiden ilmentämää pysyvää työvoiman tarvetta, korkein oikeus antoi keskeisen merkityksen sille, että henkilön työtehtävät olivat säilyneet hyvin samankaltaisina samassa toimipisteessä lähes viisi vuotta, vaikka hän olikin sijaistanut määräaikaisin sopimuksin eri henkilöitä. Pysyvän työvoiman tarpeen puolesta puhuivat myös kaupungin aktiivisesti ylläpitämä sijaislista ja henkilöstön määrän tosiasiallinen lisääntyminen sen jälkeen, kun tämän tapauksen henkilön määräaikainen sopimussuhde päättyi. Määräaikaisten sopimusten erittäin runsas määrä, ja niiden muodostama kokonaisuus antoivat riittävästi aihetta arvioida henkilön työsuhdetta tosiasiassa toistaiseksi voimassa olevana. Työnantaja velvoitettiin maksamaan lain mukainen irtisanomisajan palkka ja kohtuullinen hyvitys perusteettomasta toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen päättämisestä.