KHO:n tuore ratkaisu emoyhtiön ja tytäryhtiön hankintayksikköasemasta

Korkeimman hallinto-oikeuden asia KHO:2016:108 käsitteli valitusta markkinaoikeuden päätöksestä MAO:520/14. Viranomaisten käytössä olevien ja yhteiskunnan turvallisuuden varmistamiseen liittyvien tietoliikenneverkkojen rakentamista ja operointia harjoittava osakeyhtiö oli päättänyt käynnistää palveluoperaattoritoiminnan, joka oli annettu tytäryhtiön tehtäväksi. Tytäryhtiö tarjosi viranomaisille ja muille turvallisuuskriittisille toimijoille laajakaistapalvelua. Nyt kyseessä oleva hankinta tehtiin kyseisen palvelun tarjoamiseksi. Markkinaoikeus jätti hankintaa koskevan valituksen tutkimatta sillä perusteella, että tytäryhtiö ei markkinaoikeuden näkemyksen mukaan ollut hankintayksikkö ja asias­sa ei si­ten ol­lut ky­se han­kin­ta­lais­sa tar­koi­te­tus­ta jul­ki­ses­ta han­kin­nas­ta.

KHO:ssa oli ratkaistavana kysymys siitä, olisiko han­kin­taan tul­lut so­vel­taa hankintalakia ja oli­si­ko valitus siten tullut tutkia. Asiassa olen­nais­ta oli se, oliko kyseessä han­kin­ta­laissa tar­koi­tet­tu han­kin­tayk­sik­kö. Tarjouspyyntö ja sen sisältämät seikat olivat merkityksellisiä arvioitaessa, mitä tahoa oli pidettävä hankinnan tekijänä. Tarjouspyynnön ehtojen mukaan emoyhtiöllä oli keskeisiä tehtäviä palvelujen tuottamisessa. Näin ollen sekä emoyhtiö että tytäryhtiö katsottiin hankinnan tekijöiksi.

Emoyhtiö oli valtion kokonaan omistama, voittoa tavoittelematon yhtiö, jonka tehtävänä on tietoliikenneverkkojen rakentaminen ja operointi yhteiskunnan palvelujen turvaamiseksi kaikissa olosuhteissa. Yhtiö oli sille annetun tehtävän perusteella perustettu tyydyttämään sellaisia yleisen edun mukaisia tarpeita, joilla ei ole teollista tai kaupallista luonnetta. Emoyhtiön katsottiin olevan hankintalaissa tarkoitettu julkisoikeudellinen laitos, jonka on nou­da­tet­ta­va han­kin­nois­saan han­kin­ta­la­kia. Tytäryhtiö oli toiminut laajakaistapalvelua koskevassa hankkeessa ja siihen liittyvässä hankinnassa tiiviissä yhteydessä yleisen edun mukaisia tarpeita tyydyttävän emoyhtiönsä kanssa. Laajakaistapalvelu liittyi viranomaisverkkojen operointiin ja siten viranomaisten turvallisuuskriittisiin sekä huoltovarmuuteen liittyviin toimintoihin. Markkinoilla ei ollut saatavilla tytäryhtiön tarjoaman kaltaisia erityiset turvallisuustarpeet huomioon ottavia laajakaistapalvelutuotteita turvallisuuskriittisille toimijoille. Tytäryhtiön harjoittaman palveluoperaattoritoiminnan katsottiin toteuttavan sellaisia yleisen edun mukaisia tarpeita, joilla ei ole teollista tai kaupallista luonnetta. Näin ollen KHO kat­soi, toi­sin kuin mark­ki­naoi­keus, että tytäryhtiö täyt­ti jul­ki­soi­keu­del­li­sen lai­tok­sen edel­ly­tyk­set eli yh­tiö on han­kin­ta­lais­sa tar­koi­tet­tu han­kin­tayk­sik­kö, jon­ka on nou­da­tet­ta­va han­kin­nois­saan han­kin­ta­lakia.

Ky­seessä ole­vas­sa han­kin­nas­sa han­kin­tayk­sik­köi­nä ole­vat emoyhtiö ja tytäryhtiö olivat han­kin­ta­laissa tar­koi­tet­tu­ja han­kin­tayk­sik­kö­jä, joi­den oli­si tul­lut nou­dat­taa han­kin­ta­la­kia han­kin­taa teh­des­sään. Mark­ki­naoi­keu­den ei si­ten oli­si tul­lut jät­tää va­li­tus­ta tut­ki­mat­ta. KHO kumosi markkinaoikeuden päätöksen ja palautti asian markkinaoikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.