KHO:lta vuosikirjapäätös – suhteellisuusperiaatteen vastaista edellyttää tarjoajaa tutustumaan itsenäisesti yli sadan kiinteistön jätehuoltoon

Korkein hallinto-oikeus on julkaissut vuosikirjapäätöksen KHO 2019:109 jätehuollon palveluhankinnasta.

Tapauksessa oli kyse hankintayksikön toteuttamasta tarjouskilpailusta, jolla hankittiin jätehuoltopalveluita yhdeltä tarjoajalta yli sataan eri kohteeseen. Tarjouskilpailu oli koskenut asunto-osakeyhtiöiden lisäksi esimerkiksi liikehuoneistojen, koulujen, asuntoloiden, päiväkotien, vanhustentalojen, uimahallin, terveysaseman sekä poliisitalon jätehuoltopalvelua. Tarjouspyynnössä tarjoajille asetettiin velvollisuus tutustua kohteisiin ennen tarjouksen jättämistä. Tarjouspyyntöasiakirjoissa ei kuitenkaan ilmennyt kaikkia palveluntuotantoon vaikuttavia tietoja, kuten jäteastioiden lukumääriä tai niiden tyyppiä taikka jätteiden määrää.

Markkinaoikeus oli riidanlaisessa ratkaisussaan MAO 250/17 todennut muun ohella, että kun kohteissa säännöllinen käyminen on osa palvelun tuottamista, ei ollut kohtuutonta, että tarjoajan edellytettiin tutustuvan kaikkiin kohteisiin ennen tarjouksen antamista. Lisäksi markkinaoikeus katsoi, että jätteenkuljetusalalla ammattimaisesti toimivan tarjoajan on ollut mahdollista oman ammattitaitonsa ja kohteen perustietojen perusteella, tutustuttuaan kohteeseen ja kohteessa olevien huoneistojen lukumäärään, arvioida jätteen määrä riittävällä tarkkuudella tarjouksen antamista varten.

Korkein hallinto-oikeus päätyi markkinaoikeudesta poikkeavaan ratkaisuun. Korkein hallinto-oikeus katsoi päätöksestä tarkemmin ilmenevin perustein, että hankintayksikkö ei ollut avoimuusperiaatteen edellyttämällä tavalla antanut tarjoajille hankinnan kohteena olevista kiinteistöstä riittäviä tietoja yhteismitallisten ja vertailukelpoisten tarjousten laatimiseksi. Hankintamenettely oli omiaan suosimaan niitä tarjoajia, joilla oli hankinnan kohteen aiempina toimittajina jo entuudestaan tietoa kilpailutuksen kohteesta. Lisäksi korkein hallinto-oikeus katsoi, että ei ollut suhteellisuusperiaatteen mukaista edellyttää, että tarjoaja tutustuu jätehuoltopalveluhankinnassa yli sataan kohteeseen saadakseen tarpeelliset tiedot tarjouksen antamista varten.

Korkein hallinto-oikeus kumosi markkinaoikeuden päätöksen ja hankintayksikön hankintapäätöksen sekä kielsi hankintapäätöksen täytäntöönpanon.

Lähde: https://www.kho.fi/fi/index/paatoksia/vuosikirjapaatokset/vuosikirjapaatos/1567412504635.html