Hankintailmoitusten julkaisu siirtymäkauden alkaessa

Hankintamenettelyt katsotaan pääsäännön mukaan alkaneeksi, kun hankintaa koskeva hankintailmoitus on julkaistu. HILMA-ilmoituskanava on nettisivuillaan tiedottanut siirtymäkauden alkamiseen liittyen hankintailmoitusten julkaisuaikataulusta tulevan viikonlopun molemmin puolin seuraavaa:

”Muutokset aiheuttavat käyttökatkon, jonka vuoksi HILMAn käyttäjiä pyydetään jättämään ennen 16.4.2016 julkaistavaksi tarkoitetut hankintailmoitukset perjantaina 15.4.2016 klo 12.00 mennessä. Seuraavan kerran ilmoituksia julkaistaan 18.4.2016.”

Mikäli siis haluat hankintamenettelyn vireille ennen direktiivien välittömien oikeusvaikutusten alkamista, on hankintailmoitus täytettävä ja tallennettava HILMAn kautta aivan viimeistään perjantaina 15. 4 aamupäivän aikana!